Mitä Suomen suosikkitaulut kertovat suomalaisuudesta?

Vuonna 2006 Ateneum järjesti Maamme taulu –äänestyksen, jossa suomalaiset äänestivät suosikkiteoksiaan taidemuseon suuresta kokoelmasta. Eniten ääniä saivat Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli, Helene Schjerfbeckin Toipilas ja Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot. Nämä teokset kuvaavatkin suomalaisen sielunmaiseman kolmiyhteyden, jonka neljänneksi ulottuvuudeksi voisi vielä nostaa Gallen-Kallelan Aino-taru -triptyykin –joka tulikin äänestyksessä neljänneksi.

Haavoittunut enkeli

Tämä Hugo Simbergin teos vuodelta 1903 on avoin tulkinnoille kuin käen kukunta kesäyössä. Tietynlainen synkeys ja apeus huokuvat kylmän lähteen lailla sekä aiheesta, että ruskean harmaasta värimaailmasta. Tässä voi helposti nähdä yhteyden suomalaiseen melankoliaan: Synkkää on, mutta raskaat taakat kannetaan ja periksi ei anneta.

Toipilas

Helene Schjerfbeckin valolla leikittelevä teos vuodelta 1888 edustaa suomalaista toiveikkuutta. Pahin on ohi ja kohti parempaa mennään, vaikka lamassa edelleen ryvetään. Verso kasvaa pöydällä olevassa mukissa luoden elävän kuvan tulevaisuudesta, joka on parempaa aikaa kuin lakanoihin kääriytynyt ja väsynyt nykytila. Kaamos voitetaan ja sitten koetaan keskiyön aurinko.

Taistelevat metsot

Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot (1886) on kopioitu niin moneen suomalaiseen olohuoneeseen, että liikutaan jo aaltomaljakko-tasolla. Suomalaisuus on kasvattanut juurensa metsään ja metsästä juuret ulottuvat järvien syviin vesiin. Tämä on se taulun esiintuoma suomalainen totuus: Olemme metsäläinen kansa, joka on kääntänyt merelle selkänsä. Se koetaan jo ulkomaaksi, joksikin liian suureksi. Todellinen suomalaisuus koetaan petäjän varjossa, jossa ollaan turvassa vierailta voimilta, ja jossa pettuleivän ja hirsipirtin raaka-aine on käden ulottuvilla.

Aino-taru

Taruilla luodaan kansan menneisyys, ammoisiin aikoihin ulottuva historia ja oikeutus maahan ja valtioon. Tätä vankkaa kivijalkaa Suomen taloon oli rakentamassa Akseli Gallen-Kallela Aino-taru -triptyykillä vuonna 1889. Kaleva-eepos suomalaisena tarinakokoelmana tuli näin kansan nähtäville vaikuttavana maalauksena luoden ja tiivistäen ideaa suomalaisista omana, muista erillisenä kansana. Tärkeä teos tärkeään aikaan –ja nykyaika antaa sitten uutta tuulta tulkintojen purjeisiin.

Entä tulevaisuus?

Jos sama äänestys tehtäisiin nyt, 12 vuotta myöhemmin, olisi tulos varmasti lähes identtinen. Suomalaisten kaikki suosikkiteokset ovat yli 100 vuotta vanhoja. Koska tulee uusi, suomalaisia miellyttävä ja suomalaisen sielunmaiseman kiteyttävä mestariteos? Onko sellaisen tekeminen enää nykypäivän pirstaloituneessa ilmapiirissä edes mahdollista? Aika kertoo sitten, kun se tietää.