
Anna Hormio
Anna Hormio työskentelee tällä hetkellä painokankaisiin erikoistuneena freelance-suunnittelijana. Hän pitää haasteellisimpina ja mielenkiintoisimpina työtehtävinä laajojen mallistojen ja kokonaisuuksien suunnittelua. Työ tekstiilialan yrityksessä on antanut hänelle hyvän kokemuksen mallistojen suunnittelusta, niiden markkinoimisesta asiakkaille ja suunnitelmien toteuttamisesta aina valmiiksi tuotteeksi asti. Myös tuotteiden pakkausten ja mainosmateriaalin graafisen ilmeen suunnittelu on tullut hänelle tutuksi, osana suunnitteluprosessia.
Hormio on valmistunut tekstiilimuotoilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2007. Maalaaminen ja kuvien tekeminen on aina kuulunut hänen elämään, siksi painokangassuunnittelusta on muodostunut hänelle tällä hetkellä tärkein tekemisen muoto. Hormion sisällä asuu myös pieni käsityöläinen, joka haluaa ylläpitää koulussa opittuja taitoja, kuten kutomista ja erilaisia materiaalin muokkaustekniikoita. Niitä taitoja apuna käyttäen hänen haaveena on valmistaa tulevaisuudessa piensarja ? tuotteita myyntiin. Inspiraatiota ja voimavaroja Anna saa luonnosta ja eläimistä, jotka hyvin usein myös näkyvät hänen töissään.
Anna Hormio toimii syksyllä 2006 perustetussa KUI design ? suunnittelutiimissä yhdessä Rebekka Ketolan kanssa.
Yleiset tiedot
|
 |
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Turku
Puhelin: +358 (0)44 548 1005
Sähköposti: kuidesign.anna@gmail.com
Osaamisalat
| Muotoilu ja taidekäsityö: |
 |
sisustustekstiilit, sisustusesineet, kudonta, tekstiilisuunnittelijat, painokangassuunnittelijat, tekstiili, käyttöesinesuunnittelijat |
 |
 |
 |
|
|
 |
|
 |